Mediassa on käyty keskustelua sairaalasynnytyksen aikana saadusta kohtelusta ja synnytyskokemuksesta. Tuorein esimerkki on Iltalehden juttu otsikolla Synnyttäjä järkyttyi kohtelustaan – “Ihmisarvo koetuksella”

Siitä seurannutta Facebook-keskustelua seuratessa tulee esiin monia mielenkiintoisia seikkoja ja mm. kätilöiden kommenteista voidaan oppia monta asiaa. Tässä muutamia poimintoja.

“Huonot aamupalat saattaa johtua siitä, ettei ole henkilökuntaa joka siitä huolehtisi. Yleensä synnyttäjät hakevat itse aamupalansa, petaavat petinsä, hoitavat vauvansa ja henkilökunnalla on vastuu lääketieteellisestä ja hoidollisesta hoivasta.”
Eli tämä tiedoksi sairaalassa vuodeosastolla synnytyksen jälkeen oleville. Ette ole potilaita samalla tavalla kuin sairaalassa sairauden vuoksi oleva vaan teidän tulee huolehtia itsestään melkein kuin olisitte kotona. Ruoka toki tulee valmiina, mutta yleensä se haetaan itse. Sektiopotilaat, joilla ei ole perhehuonetta (eli kumppania tms. vierellään), tulisi saada ruoka sängyn viereen tuotuna. Mutta sektioäideillekin on hyvä lähteä liikkeelle mahdollisimman nopeasti, että paraneminen nopeutuu. Vauvaloitahan ei sairaaloissa enää ole, vaan vanhemmat huolehtivat vauvastaan itse 24/7. Tosin hetkellisesti vauvan voi jättää kätilön hoiviin, jos on tarvetta.

“Tässä vain yksi monesta tutkimuksesta, missä todetaan, että oksitosiinin käyttö synnytyksessä on verenvuodon riskitekijä, ja että riski nousee samalla kun oksitosiinin määrä nousee. Olettaisin, että sama pätee myös synnytykseen keisarinleikkauksella. http://www.bmjopen.bmj.com/content/1/2/e000514.full”
Synteettinen oksitosiini lisää verenvuoronriskiä synnytyksen jälkeen. Kun äiti on saanut synnytyksen aikana paljon synteettistä oksitosiinia, hänen luonnollinen hormonituotanto vähenee. Kohdussa olevat oksitosiinireseptorit alkavat ajan myötä väsymään kasvaneeseen oksitosiinimäärään ja lopettavat siihen reagoimisen. Synnytyksen jälkeen luonnollinen oksitosiinituotanto nousee huippuunsa, että kohtu supistuu ja äiti herkistyy täysin vauvaan, imetys lähtee hyvin käyntiin jne. Tällä on monta tehtävää. Valitettavasti synteettinen oksitosiini ei pääse palaamaan aivoihin luonnollisen oksitosiinin tavoin, joten tämä hyöty jää synteettisellä saamatta. Medikaalisesti tärkeimpänä pidetään juuri sitä, että kohtu ei enää reagoi oksitosiiniin (synteettiseen tai luonnolliseen) eikä jaksa supistua tarvittavalla tavalla synnytyksen jälkeen altistaen istukan irtoamisongelmille sekä erityisesti verenvuodolle sen jälkeen, kun istukka on syntynyt. Kun kohtu ei supistu, niin istukkaan menneet verisuonet eivät mene kiinni ja äiti vuotaa tarpeettomasti.

 “Niin se on luonnollinen seuraus siitä vallassa olevasta mielipiteestä, että kyllä ne siellä sairaalassa tietää ja hoitaa ja ei voi mitenkään kuitenkaan vaikuta synnytyksen kulkuun niin miksi yrittää kontrolloida sitä liikaa. Niin jos se käsitys synnytyksestä on ilmassa ja myös tulossa joskus ammattilaisten suista ei ihme, jos ensisynnyttäjä menee sairaalaan ja odottaa, että siellä ammattilaiset osaa ja hoitaa. Surullista, kun ei sitten saa osaamista eikä hoitoa.”

“Mua jotenkin kauhistuttaa eniten tossa se, kun isän juttua lukee, molemmat paniikissa, kun toista sattuu eikä kukaan paikalla. Niin ongelma alunperin on tainnut olla valmistautumisessa synnytykseen tai sen totaalisessa puutteessa.”

Mikä on riittävä valmistautuminen? Onko neuvolan valmennus riittävä? Omalla kohdallani se ei ollut ja sillä mentiin kaksi synnytystä, sillä sain mielikuvan, että se olisi hyvä ja riittävä. Kolmanteen valmistauduin paremmin ja olin tyrmistynyt, kuinka neuvolassa ei kerrota edes perusasioita synnytyksestä ja miten siihen voi itse omalla toiminnallaan vaikuttamaan. Kannustan ehdottomasti kaikkia hankkimaan lisätietoa synnytyksestä! Neuvolan perhevalmennuksessa (niille, jotka sitä saavat) on synnytysvalmennusta yhdellä kertaa ja sen sisältö riippuu paljon paikkakunnasta ja ohjaajasta. Jos sitten annetaan ymmärtää, että vanhemmat ovat nyt valmentautuneet riittävästi, niin annetaan kyllä ihan väärä kuva. Synnytyksen käynnistyttyä sairaalaan mennessä kätilö ei millään pysty (eikä ehdi) pitämään synnytysvalmennusta (tyyliin “Mene sairaalaan. Kätilö kertoo sitten mitä tehdä!”). Ei synnyttäjä pysty siinä vaiheessa oikein mitään uutta sisäistämään. Perustiedot pitäis olla hallussa jo ennen synnytystä, että kätilön kanssa voi sitten omasta hoidosta paremmin keskustella. Ja kunnon synnytysvalmennus tukee sitä kotona olemisen vaihetta synnytyksestä, jolloin synnyttäjät pystyisivät olemaan kotona omassa ympäristössään kauemmin.

“Eihän ikinä kätilö sairaalassa hengaa koko synnytystä salissa sitä vartenhan ne omat avustajat on.”
Ja kumppani. Ensin heitä ei suostuttu ottamaan synnäriin ja nyt heidän tulisi olla jo kaiken tietäviä avustajia!?! Ei kumppanille voi tuollaista taakkaa laittaa harteille. Hänkin on tilanteessa kerran tai ehkä muutamia kertoja. Hänelle tilanne on tunteikas ja hän voi pelätä sairaalaa tai traumatisoitua toisen kivusta. Eli nyt on jo oletus, että jokaisella on avustaja, joka osaa neuvoa synnytyksen aikana toimintatapoja, asentoja yms? Onko kumppani hyvä avustaja? Vai vihjataanko tässä, että jokaisen pitäisi tuoda oma doula mukanaan?

“Ja tuo paniikki kivusta on takuuvarma keino saada kipu hallitsemattomaksi ja synnytys venymään ja päätymään sektioon.”
Niinpä. Ei muuta lisättävää.

“Niin se on luonnollinen seuraus siitä vallassa olevasta mielipiteestä, että kyllä ne siellä sairaalassa tietää ja hoitaa ja ei voi mitenkään kuitenkaan vaikuta synnytyksen kulkuun niin miksi yrittää kontrolloida sitä liikaa niin kuin joku veteen-synnyttävä ituhippifriikki.”
Näin tämä valitettavasti tällä hetkellä on. Insinöörinä haluan kuitenkin muuttaa tätä käsitystä. Synnytykseen voi valmistautua, mutta ei kontrolloida sitä. Siinä on iso ero, mutta tärkeää on ymmärtää, että kontrolloinnin tai suunnittelun sijasta voi kuitenkin valmistautua. Synnytyksen etenemisen ymmärtäminen sekä miten oma toiminta synnytystä edistää ja omaa olo parantaa ovat ensiarvoisen tärkeitä jo synnytyksen alkuvaiheessa kotona.

“Ja miksi tarvitsisi doulaa kun mies on mukana! ”
Tämä on valitettavan usein näin. Doula tukee myös kumppania synnytyksen aikana. Doula kertoo missä mennään ja miten kumppani voi synnyttäjää auttaa. Näin kumppanin ei tarvitse tietää tai muistaa kaikkea synnytyksen aikana vaan siinä on tukihenkilö hänellekin koko ajan läsnä. Kumppanin synnytyskokemus on tärkeä osa perheen yhteistä kokemusta ja doula pystyy parantamaan myös hänen kokemustaan. Doulan kanssa kumppani on tutkitusti lähempänä synnyttäjää ja hän saa vapauden olla äidin henkinen tuki ja turva, kun doula on perheen suojelija.

Tässä tuli jo muutamista kommenteista paljon asiaa. Mielenkiinnolla seuraan keskustelua lisää kuinka kätilöt ja muut synnytysalan ammattilaiset kommentoivat tätä nykyistä tilannetta. Mitä pitää tapahtua, että päättäjät huomaavat nykyisen vauvatehtailun aiheuttavan inhimillistä kärsimystä? Milloin traumat ja masennukset kasvavat “liikaa”? Jokainen trauma ja kärsimys on mielestäni liikaa! Näitä laskuja maksetaan sitten perhehuollossa, lastenhuollossa sekä mielenterveyspuolella. Valitettavasti.

Eli valmistautukaa synnytykseen, ottakaa mukaanne teitä oikeasti tukeva tukihenkilö ja olkaa itse aktiivisia oman hoitonne kohdalla. Yhteiskunta ei valitettavasti tue synnytystä riittävästi, että kätilöt voisivat olla läsnä ja tukea teitä koko synnytyksen ajan.

Äidit ja isät; vaatikaa kunnollista synnytyksen hoitoa! Vaatikaa pieniä rauhallisia ja kodinomaisia yksiköitä, jos ette halua mennä sairalaan. Vaatikaa paremmin ohjeistettuja ja julkisen puolen kotisynnytyksiä, jos sellaista haluatte. Vaatikaa “oma kätilö” järjestelmää, jos sellaista kaipaatte. Vaatikaa kunnon synnytysvalmennusta, jolla voidaan lisätä tietoutta synnytyksen kulusta ja miten siihen voi itse vaikuttaa. Näin vältetään jo monta ikävää sivuvaikutusta. Vaatia voi olematta silti hankala. Älkää alistuko sängyssä makaaviksi potilaiksi, kun menette sairaalaan synnyttämään. Monikaan äiti ei valitse itse sängyssä makaamista synnytysasennoksi, kun saavat täysin itse valita asennot synnytyksen aikana. Jos me naiset alistumme tähän nykyiseen touhuun, niin tuskin päättäjät asialle mitään tekevät.