Synnytyksen jälkeen kotiutuminen on jatkuvasti nopeutumassa. Tällä hetkellä suurin osa synnyttäjistä on sairaalassa pari vuorokautta synnytyksen jälkeen. Tähän vaikuttaa se, että lääkäri tarkistaa vauvan noin 48h iässä ja sen jälkeen yleisimmin kotiudutaan. Joskus kuitenkin vanhemmat haluavat mielummin oman kodin rauhaan toipumaan ja siihen on nyt tullut uusia mahdollisuuksia. Jos äiti ja vauva voivat hyvin, niin on mahdollista kotiutua ilman vuodeosastolle siirtymistä tai seuraavana päivänä. Näitä kutsutaan tällä hetkellä polikliiniseksi tai nopeutetuksi kotiutumiseksi. Tällöin vauva on yleensä vietävä synnytyssairaalaan parin vuorokauden iässä, sillä sitä ennen ei voida todeta mm. sydämen sivuääniä. Nopeassa kotiutumisessa on tärkeää, että vanhempia ohjeistetaan kunnolla vauvan ja äidin voinnin seurannassa ja olisi hienoa, jos kätilö tai neuvolan terveydenhoitaja voisi tehdä perheen luokse kotikäynnin. Tällä hetkellä taitaa kuitenkin olla yleisempää, että kätilö soittaa synnyttäjälle seuraavana päivänä kysyäkseen heidän vointia. Kahden vuorokauden iässä vauva viedään synnytyssairaalaan lastenlääkärin tutkimukseen, samoin kuin myös kotisynnytyksen jälkeen. Tällöin vanhemmilla on hyvä tilaisuus kysyä mielessä olevia asioita sairaalaan henkilökunnalta.
Tärkeintä on, että vanhemmat saisivat sen mitä haluavat. Jos he kokevat pärjäävänsä kotona vauvan kanssa, niin koti on mitä mainioin paikka äidin toipumiselle ja perheen muodostumiselle. Sielä on oma sänky, vierustoveri ei vaihdu keskellä yötä eikä kukaan muukaan häiritse. Toisaalta kotona ei saa sitä tukea, jonka sairaalassa saa. Kotiin kannattaa lähteä, kun tietää imetyksen tai muun ruokinnan toimivan hyvin ja on luottavainen mieli vauvan hoitamisesta. Jos on epävarma tai minkäänlaisia ongelmia, niin sairaalassa voi olla myös yli kaksi vuorokautta. Tilanteet vaihtelevat paljon ja toivottavasti vanhemmat saavat sen minkä kokevat itselleen sopivimmaksi.

Helsingin Sanomat kirjoittivat asiasta juuri jutun, joka on luettavissa täällä:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1406266314093?jako=b59d3749514ec70b0b5c7efc0c7f694f&ref=fb-share