YLE: Doula toiminta pitäisi saada julkisen terveydenhuollon piiriin

Olin Porissa kouluttamassa doulia ja paikalle oli kutsuttu myös YLE:n toimittaja, jota kiinnosti kovasti se, mikä on doula ja mitä doula tekee. Tässä haastatttelusta lyhyt pätkä, jossa kerron doulan hyödyistä.

Hyödyt ovat niin valtavat, että doulatoiminta tulisi olla julkisesti tarjottu palvelu, joka maksaa itsensä takaisin säästyneinä toimenpiteinä ja perheiden hyvinvointina.

Yle

Tässä äänite Yle Satakunnan uutisista, missä doulatoiminnasta kerrotaan kohdasta 1:13 lähtien.

Odottavan äidin tukihenkilönä toimivan doulan käyttö on yleistymässä.

Doula toimii odottavalle äidille pääasiassa henkisenä tukena ja tekee äidin kanssa myös fyysisiä harjoitteita. Doula voi olla mukana myös synnytyssalissa, mutta lääketieteellisiin asioihin hän ei puutu.

Suomessa doulan käytön maksaa asiakas itse lukuunottamatta Ensi- ja turvakotienliiton mahdollista tukea.

Suomen doulayhdistyksen mukaan pyrkimyksenä on kuintenkin se, että doulatoiminta saataisiin yleisen terveydenhoidon piiriin.

Näin Suomen doulat ry:n perustaja, doulakouluttaja ja synnytysvalmentaja Marjaana Siivola:

Doulan vaikutuksia on mm. se, että tarvitaan vähemmän toimenpiteitä, tarvitaan vähemmän lääkkeellistä kivunlievitystä, tarvitaan vähemmän sektioita. Äidille tulee vähemmän synnytysvaurioita, äiti on lyhyempään sairaalassa, lapsi erotetaan äidistä harvemmin ja se vaikuttaa myös synnytyksen jälkeiseen masennukseen [vähentäen sitä].

Eli sillä on todella kauaskantoiset vaikutukset. Useassa maassa tämä on jo huomioitu ja doula on osa julkista terveydenhuoltoa. Ja minä toivon, että joku päivä Suomessakin kaikki doulan haluavat saavat sen julkiselta puolelta.

Doulan hyödyt lapsi- ja perhepalveluihin

Doulatoiminan hyödyt on näytetty toteen monessa tutkimuksessa. Vahvin näyttö tulee Cochrane Reviewn laajasta tutkimuksesta, jossa doulan läsnäolo on merkittävästi lisännyt synnytyksen normaalia kulkua ja perheen hyvinvointia.

Lisää doulan höydyistä voit lukea blogikirjoituksesta “Lapsen hyvinvointiin panostaminen alkaa jo kohdussa – Doulan tuki merkittävää äidille ja puolisolle“.

Lisätietoja antaa Marjaana Siivola ([email protected]).