Ultraäänitutkimukset ovat nykyään rutiinitoimenpiteitä ja niitä pidetään arvossaan raskauden aikana. Usein vanhemmat kertovat raskaudesta muille vasta ultran jälkeen, silloin “tavataan” vauva ensimäisen kerran ja hänestä halutaan valokuvia tai jopa video kotialbumiin tai muille näytettäväksi. Onko ultraaminen kuitenkaan tarpeellista? Entä onko se edes turvallista? Näitä asioita on tutkittu vasta vähän eikä pitkiä tutkimuksia riittävän suurella joukolla ole vielä tehty. Pienet tutkimuksekset kuitenkin kyseenalaistavat turvallisuuden ja tarpeellisuuden. Kuten englantilainen Beverley Beech sanoi: “ultraamiset ovat historian suurin kontrolloimaton koe”. Osa rinnastaa ultran käytön jopa röntgenen käyttöön, sillä alkuun sitäkin käytettiin sikiön tutkimiseen, kunnes ymmärrettiin sen haittavaikutukset.
Ultraäänitutkimukset saivat alkunsa 1955 Skotlannissa, kun synnytyslääkäri Ian Donald kokeili teollisuusultraäänilaitetta tutkiakseen syöpäkasvaimia. 1963 tulivat ensimmäiset kaupalliset ultraäänilaitteet ja 1970-luvulla siitä tuli nopeasti yleistä raskauden seurannassa. Vuosikymmenen lopussa ultraäänen käyttö oli jo laajaa ja siitä muodostui nopeasti kaikkia koskeva seulonta. Tutkimusta sen turvallisuudesta ei kuitenkaan tehty. Kaikki tutkimukset ovat olleet liian pieniä ja/tai lyhytkestoisia, että niistä voisi tehdä kattavia päätelmiä.
Monilla yrityksillä on taloudelliset toiveet ultraäänimarkinoista, mutta heitä ei kiinnosta ultraäänen turvallisuus. Valtioilla ei puolestaan ole tarpeeksi halua tehdä laajaa ja pitkäkestoista tutkimusta aiheesta (tai ei ainakaan ole tällaista tutkimusta ollut!). Tämä on johtanut kovaan markkinointiin, jolla vanhemmille luvataan kuvia tulevasta lapsesta ja videotallennetta. Toisaalta mikään taho ei ole määritellyt sikiötutkimuksiin soveltuvien laitteiden speksejä. Tutkimuksissa on havaittu, että käytetyt suurimmat tehot olivat jopa 5000 kertaisia alimpiin käytettyihin tehoihin. Jos alemmillakin tehoilla saadaan tutkimus tehtyä, niin onko mitään järkeä altistaa sikiö 5000 kertaiselle teholle? Kukaan ei valvo mitä tehoja käytetään eikä valmistajat aina edes kerro käytettyjä tehoja. Ultraäänitutkimusten tekijöitä ei myöskään kukaan valvo. Ultraäänitutkimusten tekijöiden koulutus vaihtelee. Tekijän on helppo laittaa säädettävissä laitteissa tehot maksimiin saadakseen tutkimuksen tehtyä paremmin, mutta näin sikiö altistuu tarpeettomasti vahvoille ultraääniaalloille.
Mitä ultraääni on?
Ultraääni etenee 10-20 miljoonaa sykliä sekunnissa. Ääniaallot ovat 10-20 tuhatta sykliä sekunnissa. Anturista tuleva ultraääni lähettää pulssin, jonka jälkeen se pitää tauon. Tuon tauon aikana laite odottaa palaavaa heijastetta.
Itse ultraäänitutkimuksen hyödyllisyyttä tulisi myös tutkia. Se on nyt nykypäivää, mutta onko kaikkien raskausten tutkiminen rutiinisti useamman kerran raskauden aikana hyödyllistä? Seulonnan tarkoitus on löytää ongelmia, joille voidaan tehdä jotain ja näiden tutkimusten pitäisi olla harmittomia. Nyt on tehty tutkimus, jossa on tutkittu sikiön pienikasvuisuutta (intrauterine growth retardation) ultralla tai mittaamalla kohtua ja vatsan päältä tunnustelemalla. Se on yksi yleisin mitä ultralla tutkitaan sekä se on yleisin ultralla muutenkin löydetty ongelma raskauden aikana. Tutkimuksessa todettiin, että käsin mittaaminen oli ultraa tarkempi sikiön kasvun seuraamisessa ja pienikasvuisuuden löytämisessä. Tämän ongelman toteaminen on myös ongelmallista, sillä jos äidin ravinnonsaanti on turvattu eikä hän käytä päihteitä, ei asialle raskauden aikana voida tehdä mitään. Seulonta kohdistuu periaatteessa ongelmiin, joita voidaan hoitaa. Lisäksi ultralla tulee paljon vääriä positiivisia eli äiti altistetaan stressille, huolelle ja uusille toimenpiteille, joilla kaikilla on haittavaikutuksia raskaudelle. Jopa puolet ultralla todetuista pienikasvuisuuksista on vääriä diagnooseja.
Norjalaisessa tutkimuksessa seurattiin lapsia, jotka olivat altistuneet ultraäänitutkimuksille ja niitä joita ei oltu ultrattu. 8-9 vuotiaina seurannassa ryhmien välille tuli eroa, jonka perusteella tutkijat varoittivat mahdollisista neurologisista ongelmista, jos oli altistunut ultraäänelle sikiönä. Lancetissa julkaistussa ultran turvallisuutta tutkineessa jutussa “Effects of Frequent Ultrasound During Pregnancy: A Randomised Controlled Trial” ultratun ja ei-ultratun ryhmien välillä ei ollut eroa lapsen voinnin kannalta. He suosittelivat ultraa vain riskiryhmille. Toisessa tutkimuksessa huomattiin, että ryhmässä, jota tutkittiin paljon ultralla raskauden aikana, oli enemmän sikiön pienikasvuisuutta. Ryhmä toteaakin, että voiko ultraäänitutkimukset aiheuttaa juuri sitä ongelmaa, jota sillä tutkitaan?
Cochrane Libraryn tutkimuksessa (Whitworth M et al.: Ultrasound for fetal assessment in early pregnancy. Cochrane Database of Systematic Reviews 2010) todettiin, että ultraäänen käyttö seulontamaisesti ei vaikuttanut vauvojen selviämiseen eikä johtanut äidin tai vauvan käyttämien terveyspalveluihin vähentävästi. Pitkän ajan seurantatutkimuksissa useille ultraäänitutkimuksille sikiöaikana altistuneilla lapsilla ei ollut huomattavia fyysisiä tai älyllisiä eroja. Tähän voi vaikuttaa kehittyneemmät laitteet, vahvempi koulutus ultraäänitutkisten tekijöillä sekä kokemuksen karttuminen.
Ongelmalliseksi tutkimukset tekee se, että vielä ei ole standardeja sikiön ultraäänitutkimuksessa käytetyille tehoille tai tutkimukseen käytetylle ajalle. Myöskään tutkimuksen tekijöille ei ole olemassa standardoitua koulutusta. Tämän vuoksi tutkimuksien tuloksia on vaikea yleistää tai verrata toisiinsa. Erityisesti, kun tutkijat eivät aina edes tiedä käytettyjä tehoja ja aikoja.