Mikrobiomi

Mikrobisto ja swabbaus

Raskauden aikana äidin emättimen mikrobiomi muuttuu. Mikrobien kokonaisuus eli mikrobiomi alkaa yhä enemmän muistuttamaan suun mikrobistoa. Alatiesynnytyksessä vauva altistuu emättimessä oleviin mikrobeihin ja vauva saa niitä iholleen ja limakalvoilleen. Näistä mikrobeista saa alkunsa vauvan oma mikrobiomi suolistossa ja iholla.

Mikrobi

Tämä mikrobisto sisältää juuri ihmisen äidinmaidon pilkkomiseen tarvittavia mikrobeita. Erityistä tässä on myös se, että äidinmaidossa on jopa omat sokerit ruuaksi näille mikrobeille. Pitkään ihmeteltiin miksi äidinmaito sisältää tiettyjä sokereita, joita ihminen ei pysty käyttämään hyväksi. Nyt on havaittu, että nämä sokerit ovat ruokaa juuri näille meille hyödyllisille mikrobeille.

Tutkimuksissa on havaittu, että keisarileikattujen lasten mikrobiomi on erilainen alateitse syntyneisiin verrattuna. Leikkauksella syntyneiden lasten mikrobistossa on sairaalasta peräisin olevia mikrobeja.

Keisarileikkauksella syntyneillä vauvoilla on enemmän ihottumaa, allergioita, astmaa ja muita autoimmuunitauteja myöhemmin elämässään (mm. diabetesta). Syyksi epäillään juuri sitä, että he jäävät syntyessään paitsi näistä hyvistä mikrobeista ja heidän suoliston mikrobiomi kehittyy erilaiseksi.

Jotta vauva saa hyvän alun oman mikrobiomin kehittämiseksi myös keisarileikkauksen yhteydessä, niin asiaa voidaan edistää seuraavilla tavoilla:

  1. Swabbaus keisarileikkauksen yhteydessä
  2. Ihokontakti
  3. Imetys

Swabbaus

Swabbauksen tavoitteena on siirtää emättimen mikrobistoa vauvan iholle ja limakalvoille. Näin “korjataan” keisarileikkauksen puutetta. Vauva kehittää mikrobistonsa tavalla tai toisella ja mieluimmin annetaan vauvalle siemeneksi niitä mikrobeja, mitä hänen tuleekin saada.

Swabbaus (ei swappaus) tehdään niin, että sideharso taitellaan viuhkamaisesti ja laitetaan äidin emättimeen muutama tunti ennen leikkausta. Sideharso pidetään emättimessä noin tunnin verran. Sideharso poistetaan emättimestä ja laitetaan steriiliin astiaan odottamaan.

Keisarileikkauksen jälkeen vauva pyyhitään tällä sideharsolla alkaen suusta ja kasvoista. Sen jälkeen liinalla pyyhitään vauvan ihoa. Tämän jälkeen liinan voi hävittää. Aika helppoa, vai mitä?

Koska menetelmä on uusi, siitä ei ole vielä pitkittäistutkimuksia. Yhdessä tutkimuksessa tutkittiin swabattujen vauvojen mikrobistoa kuukausi syntymästä ja se muistutti enemmän alateitse syntyneiden vauvojen mikrobistoa kuin ilman swabbausta. Swabbauksella ei päästy samoihin tuloksiin kuin alateitse syntyneillä, mutta bakteeristossa oli kuitenkin emättimen bakteeristoa toisin kuin swabbaamattomilla.

Swabbausta ei suositella, jos äiti on streptokokki B positiivinen synnytyksen yhteydessä. Streptokokki B voi aiheuttaa vakavan infektion vauvalle. Tämä voidaan testata pikatestillä ennen keisarileikkausta. Osassa sairaaloissa tämä koetaan olevan tarpeeton testi eikä sen ottaminen ole aina mahdollista.

Swabbausta on kuitenkin tehty jo Suomessakin. Useassa suomalaisessa sairaalassa vanhemmat ovat itse saaneet toteuttaa tämän. Koska tutkittua tietoa ei ole, sairaala ei usein suostu swabbausta tekemään. Vanhemmille on kuitenkin suotu mahdollisuus sen omatoimiseen tekemiseen. Toivottavasti saamme tutkimustuloksia mahdollisimman pian, että mahdollisimman moni vauva pystyisi tästä hyötymään ja he saisivat mahdollisimman terveen alun elämälleen.

Ihokontakti

Toinen tapa auttaa vauvaa saamaan mahdollisimman hyvä mikrobisto on ihokontakti. Vauva kehittää mikrobistoaan synnytyksen jälkeenkin. Hän “imuroi” ympäristöstään itselleen mikrobeja ja on tärkeää huolehtia, että nämä ovat vauvan omassa ympäristössä olevia bakteereita.

Vanhempien iholla asustaa paljon hyviä bakteereita, jotka pitävät meistä huolta. Näiden bakteerien siirto vauvalle tapahtuu hyvin ihokontaktin avulla.

Heti synnytyksen jälkeen vauvan on hyvä olla ihokontaktissa omien vanhempien kanssa. Näin hän saa itselleen omaan ympäristöön sopivia bakteereita eikä sairaalan bakteereita. Ihokontaktissa vauva pystyy myös parhaiten ylläpitämään omaa verensokeria, lämpötilaa ja hengitystä. Ihokontakti on siis erittäin tärkeä keskosten kenguruhoidon lisäksi myös täysiaikaisena syntyneille.

Pidä vauva alasti (vaippa voi olla) omaa ihoasi vasten esimerkiksi paidan alla. Tämän voi tehdä niin äiti kuin vauvan isä tai muu läheinen aikuinen.

Imetys

Mikrobisto kehittyy myös ruuan välityksellä. Imiessä vauvaa saa äidinmaidon pilkkomiseen ja hyödyntämiseen sopivia bakteereista sekä ruokaa bakteereille. Osa äidinmaidosta ruokkii siis erityisesti ruuansulatuksen mikrobeja ja siten lisää oikeiden mikrobien määrää.

Näiden vuoksi jokainen äidinmaidon pisara on vauvalle erittäin tärkeää. Vaikka täysimetys ei onnistu, niin jokainen imetyskerta on arvokas.

Lisätietoa

Lisätietoa mikrobistosta

Artikkeleita swabbauksesta

 

Kun haluat valmistautua synnytykseen, niin tule Synnytyksen ABC:n verkkokurssillle!