doula Marjaana hieroo selkää - Copy

101 vinkkiä kivunlievitykseen

Mikä on synnytyksessä kivunlievityksen perimmäinen tarkoitus? Entä mitä kaikkea synnytyksessä voikaan käyttää kivunlievitykseen? Tässä artikkelissa pohdin kivunlievityksen tavoitetta sekä miten siihen tavoitteeseen pääsee.

Kivunlievityksen tavoite

Synnytyksen aikana kohtulihas supistuen työntää vauvaa alaspäin ja avaa kohdunsuuta. Kudoksien tulee antaa periksi ja siitä tulee jonkun verran kipua. Tästä tulevaa absoluuttista kipua voidaan omalla toiminnalla joko lieventää tai lisätä ja koettua kipua pystytään vähentämään eri keinoin. Koetun kivun vahvuuteen vaikuttaa myös se, ymmärretäänkö kipu positiiviseksi vai haitalliseksi. Haitallista kipua pitää hoitaa, positiivista kipua siedetään hyvin.

Synnytyksen aikana pyritään siihen, että koettu kipu nähdään positiivisena kipuna, ja että pysyy siedettävällä tasolla. Kun kivusta ei kärsi, kivunlievitys on onnistunut.

Synnytyskivulla on oma tärkeä tehtävänsä synnytyksen aikana. Tämän vuoksi kivunlievityksessä kannattaa pyrkiä optimoimaan kivunlievityksen määrä niin, että se on riittävä, mutta ei yliampuva. Näin saat synnytyksen fysiologiasta kaiken irti, mutta et kärsi kivusta.

Miten koettua kipua voi lieventää?

Koettua kipua voi vähentää:

  1. Pitämällä keho rentona
  2. Pitämällä mieli rauhallisena
  3. Häiritsemällä kipusignaalin siirtymistä aivoihin.

Kun kehosi on rento, lihakset hapettuvat paremmin eikä vastusta muutosta. Rentoutuneena kohtulihas pystyy supistuksen aikana toimimaan tehokkaasti ja rento lihas antaa periksi avautumiselle helpommin. Kipu vähenee ja synnytys etenee paremmin.

Kun mieli on rauhallinen, se lisää mielihyvähormoni oksitosiinin määrää sekä kehon omaa kivunlievityshormonia eli endorfiinia (kehon oma morfiini). Näiden avulla koet vähemmän kipua. Kipua pystyy vähentämään myös harhauttamalla mielen syvärentoutumisella, mielikuvilla tai keskittämällä ajatukset muualle.

Lisäksi vielä kipusignaalin siirtymistä aivoihin voi häiritä, jotta aivot eivät saa niin vahvaa signaalia ja koettu kipu on silloin pienempi. Kipusignaalia voi vähentää mm. hieronnalla, TENS-laitteella, aquarakkuloilla ja qua sha kammalla.

Kivunlievitys on kehon tietoista rentouttamista, mielen rauhoittamista ja kipusignaalin häiritsemistä. Tähän tähtäävät niin pehmeät kuin lääkkeelliset kivunlievitykset.

Synnytyksen aikana nämä helpot ohjeet voivat olla haastavia toteuttaa. Siihen kannattaa ottaa avuksi tukihenkilö tai kaksi.

doula Marjaana hieroo selkää - Copy

Vaikka synnytyksen kulkua ei voida ennustaa, voit silti valmistautua vastaanottamaan synnytyksen sellaisenaan, kun se tulee. Kun sinulla on useita tapoja rentoutua, rauhoittua ja häiritä kipusignaalia, voit tilanteen muuttuessa valita uusia kivunlievityksiä. Jokaisen kannattaa löytää hyviä pehmeitä keinoja olonsa parantamiseksi, sillä lääkkeellisiä kivunlievitykset toimivat parhaiten vasta synnytyksen ollessa aktiivisesti käynnissä ja voit myös joutua niitä odottamaan. Teet itsellesi palveluksen, kun opit mitä eri keinoja voit näissä tilanteissa käyttää. Tällöin et joudu paniikkiin, jos eteen tulee yllättävä tilanne vaan otat käyttöön uusia keinoja.

Synnytyksen ABC on listannut 101 helpotusta synnytykseen -vinkkilistan. Listan avulla sinun ei tarvitse muistaa kaikkea vaan voit tarkistaa vinkkejä listasta synnytyksen aikana.

Vinkkilista kannattaa printata itselle jääkaapin oveen ja se kannattaa laittaa myös sairaalakassiin.

Vinkkilistan saat Synnytyksen ABC:n synnytysvalmennuksesta. 

Pehmeitä kivunlievityksiä

Tässä kerron pääpiirteittäin mitä erilaisia menetelmiä pystyy käyttämään synnytyksen aikaisena kivunlievityksenä. Kerron erilaisista osa-alueista, joista voit valita itsellesi sopivat. Ei ole yhtä oikeaa tapaa käyttää ääntä tai hengitystä synnytyksen aikana tai yhtä oikeaa tapaa liikkua. Kaikki riippuu tilanteesta ja kun sinulla on monia vaihtoehtoja, niin pystyt valitsemaan sinulle sopivimman.

Hengitys ja ääntely kivunlievityksenä

Hengitys tulisi pitää sellaisena, että se hapettaa kehoa mahdollisimman hyvin ja pitää leuan alueen rentona. Pinnallista hengitystä pitäisi välttää ja synnytyksen intensiivisessä vaiheessa tukihenkilön tehtävänä on auttaa synnyttäjää hengittämään rauhallisesti. Vinkkilistassa on useita eri keinoja toteuttaa hengittäminen. Niin oudolta kuin se kuulostaakin.

Ääntely voi liittyä hengittämiseen ja voit äännellä hengityksen tahdissa. Ääntelyssä on tavoite pitää leuan alueen lihakset rentoina, sillä kehossa ne ovat vahvasti yhteydessä kohdun alueen lihaksiin. Rento leuka, rento kohdunsuu. Ääntelyyn sopii hyvin matalasti äännetyt vokaalit.

Katseen käyttäminen kivunlievitykseen

Katsekontaktia voi myös käyttää kivunlievityksenä. Voit katsoa mielihyvää tuottavia kuvia, voit katsella luontoa ikkunasta. Voit myös kohdistaa katseen johonkin tiettyyn pisteeseen ja keskittyä siihen supistuksen ajan. Tukihenkilö voi etsiä katseesi ja tällöin kannustavat sanat tulevat paremmin huomioitua. Tämä myös vie huomiotasi supistuksesta, joka myös vähentää koettua kipua.

Äänet

Äänet voivat olla sinun tuottamia tai ne voivat tulla ulkoisista lähteistä. Voit keskittyä kuuntelemaan ulkopuolelta tulevia ääni, kuunnella tukihenkilön sanoja tai laskemista ja laittaa mielimusiikkia soimaan. Välillä synnytyksessä on aktiivisia vaiheita, jolloin musiikki voi olla menevää tanssimusiikkia (tanssiminen synnytyksen aikana on erittäin toivottavaa!) ja lepovaiheessa kannattaa laittaa rauhallista musiikkia. Osa pitää rentoutusmusiikista tai luonnonäänistä.

Ravinto

Synnytyksen alussa kannattaa syödä niin hyvin kuin ruokahalun puitteissa on mahdollista. Ruokahalu useimmiten häviää synnytyksen käynnistyttyä. Energian saaminen on kuitenkin tärkeää, jos synnytys kestää. Kun ruokahalu häviää, energiaa saa hyvin sokeripitoisista juomista ja vaikka smoothiesta. Hunaja on erittäin helposti liukenevaa ja paljon energiaa sisältävä. Sairaalassa saa usein sekamehua ja ehkä muitakin mehuja. Jos kaipaat jotain muuta, niin kannattaa varata se sairaalakassiin. Kuivat energiapatukat ja pähkinät kannattaa jättää tukihenkilölle. Synnyttäjä harvoin pystyy niitä syömään.

Liike ja asennot

Liikkeellä ja erilaisilla asennoilla pystyy huomattavasti vähentää synnytyksen aikaista kipua. Keho kertoo sinulle kivulla asennoista, jotka eivät synnytyksen aikana sinulle sovi. Jos siis joku asento tuntuu erittäin epämiellyttävältä, niin älä ole siinä asennossa. Hyvältä tuntuvat asennot yleensä vievät synnytystä eteenpäin.

Synnyttävä äiti usein liikkuu supistuksen aikana. Lantion heijaus tai pyöritys voi tuntua supistuksen aikana erittäin hyvältä. Anna kehosi viedä ja katso minkälainen liike sinulla tuntuu hyvältä.

Mielikuvat ja visualisointi

Mieli on erittäin suuressa roolissa siinä, miten kipu koetaan. Sen vuoksi sitä kannattaa myös hyödyntää synnytyksen aikana. Erilaiset mielikuvat supistuksesta muuttaa sinun kokemusta siitä. Jos “supistus sattuu”, niin se kyllä sattuu. Jos puolestaan koet, että se on kuin aalto tulossa lapsuuden ihanaan mökkirantaan ja koet pystyväsi vastaanottamaan sen auringon lämmössä, niin koettu kipu on todennäköisesti pienempi.
Keskity jonkun supistuksen ajan siihen miten supistus alkaa, miten se kasvaa ja miten se heikkenee pois. Mieti muistuttaako se sinua jostain. Valitse mahdollisimman positiivinen mielikuva ja mieti sitä seuraavien supistusten ajan. Tämä mielikuva voi olla myös kuva tai video, mikä tuo positiivisia tuntemuksia ja sopii supistukseesi.

Voimalauseet

Synnytyksen aikana tukihenkilön kannustavat sanat vievät pitkälle. Tukihenkilö voi kertoa sinulle voimalauseita, jotka vahvistavat uskoa kehoosi ja sinun pärjäämiseen synnytyksen voiman kanssa. Synnytyksen voima ei voi olla suurempi kuin sinä, sillä se on osa sinun kehoasi. Voit hyvin käyttää vinkkilistassa olevia voimalauseita, ottaa jo käytössäsi olevia voimalauseita tai kehittää omia juuri tätä synnytystä varten. Näitä voi miettiä myös vauvakutsuilla tai mother blessing -juhlassa yhdessä ystävien kanssa.

Kosketus ja hieronta

Rauhallinen ja vankka kosketus tuo turvaa ja rauhoittaa synnyttäjää. Kosketus olkapäille muistuttaa synnyttäjää rentouttamaan hartiat ja leuan alue, selän hively nostaa hyvin oksitosiinia ja alaselän hierominen tai painaminen vähentää kipusignaalin siirtymistä aivoihin ja helpottaa paineentunteen kanssa. Tukihenkilö voi tehdä näitä jo loppuraskauden aikana, jolloin kosketuksen voima vahvistuu ja saatu apu on sitä suurempi.

Jatkuu…

Synnytyksessä ympäristöllä on suuri merkitys. Jotta sinun kannattaa synnyttää avuton vauva, sinun ympäristön tulee olla turvallinen. Turvallinen ja hyvä ympäristö synnyttämiseen muistuttaa ympäristöä, missä haluat rakastella. Lempeä valaistus, tutut tuoksut, rauha ja turvalliset ihmiset lisäävät oksitosiinia ja endorfiinia ja saat maksimaalisen kehon kivunlievityksen käyttöösi. Näiden vuoksi sinun kannattaa synnyttää siellä, missä koet olosi turvalliseksi. Ole kotona omassa rauhassa mahdollisimman pitkään. Kun siirtyminen sairaalaan alkaa häiritsemään ajatuksiasi, niin sinun on hyvä siirtyä sairaalaan.

Erilaiset ulkoiset apuvälineet voivat auttaa sinua rentoutumaan rauhoittumaan ja häiritsemään kipusignaalia. TENS-laite häiritsee kipusignaalin kulkua sähköisesti, qua sha kampaaminen häiritsee sitä fyysisellä kilpailevalla signaalilla. Kuuma ja kylmä auttavat synnyttäjää tuntemaan olonsa paremmaksi ja hän pystyy rentoutumana paremmin. Suihku ja amme auttavat usein rentoutumisessa…

Pehmeitä keinoja synnytyksen kivunlievitykseen on monia. Pyri kokoamaan niistä oma palettisi avuksi synnytykseen. Jotta sinun ei tarvitse kaikkea muistaa, niin tilaa Synnytyksen ABC:n “101 helpotusta synnytykseen” -vinkkilista. Saat apua monenlaiseen kivunlievitykseen.

Tule Synnytyksen ABC:n kurssille

Synnytysvalmennuksesta tietoa ja tukea valinnoille

Synnytysvalmennus valmistaa sinua synnytykseen. Valmennuksessa saat tietoa päätösten tueksi ja ymmärrät eri kivunlievitysten hyödyt, haitat sekä opit niiden optimaalisen käytön. Erityisesti lääkkeillä on tietty kohta synnytyksessä milloin niitä voi käyttää. Epiduraali ei heti saa eikä lihakseen laitettavaa kipulääkettä anneta enää synnytyksen myöhäisessä vaiheessa.

Tule oppimaan lisää joko Synnytyksen ABC:n verkkokurssilla tai enemmän lääkkeisiin keskittyvästä Synnytys Epiduraalilla -verkkokurssilla. Kumpi tahansa sinun lähtökohtaasi sopii. Tärkeintä on, että valmistaudut.

Paras alku perheellesi Doules Doula Marjaana

1 ajatus aiheesta “101 vinkkiä kivunlievitykseen”

  1. Paluuviite: Synnytys - Synnytys - Synnytyksen ABC

Kommentointi on suljettu.