tehosta neuvolan perhevalmennusta Synnytyksen ABC:llä

Miten valmistautua synnytykseen?

Kätilö ei synnytä puolestasi

Monilla on harhaluulo, että kätilö sitten synnytyksen aikana kertoo kaiken. No, kyllähän kätilö voi sen tehdä, mutta täysin eri asia on, pystytkö sinä siihen. Pystytkö vastaanottamaan paljon uutta tietoa supistusten välissä? Ja miten saat sen tiedon synnytyksen alussa kotona? Todennäköisesti sinulla ei ole kotona kätilöä kertomassa kaikkea eikä kätilö pysty kaikkea tarvittavaa kertomaan puhelimessa sinulle.

Kätilö on sairaalassa hoitamassa sinua ja vauvaa. Hän hoitaa sinun ja vauvan seurannan synnytyksen aikana ja tukee sinua mahdollisuuksien mukaan. Mutta kätilöillä on myös muita hoidettavia samaan aikaan. Ehkä jopa kolme synnyttäjää. Hän on siellä sinun avuksesi, mutta hän ei ehdi pitämään synnytysvalmennusta siinä tilanteessa.

Kun sinä valmistaudut synnytykseen etukäteen synnytysvalmennuksella, niin kätilö pystyy auttamaan sinua huomattavasti enemmän. Synnytyksen aikana on jo liian myöhäistä oppia uutta, joten moni hyvä asia voi jäädä hyödyntämättä, jos et ole käynyt synnytysvalmennusta.

“Minun on helpompi auttaa [synnytysvalmennuksen käynyttä] synnyttäjää saamaan toivomansa synnytyskokemus. Minun ei tarvitse käyttää niin paljoa aikaa eri vaihtoehtojen esittelyyn kipeälle synnyttäjälle, ja tuntuu että pääsemme nopeammin ”asiaan” eli tukemaan synnyttäjää ja seuraamaan äidin ja vauvan vointia. Jos äidillä on rentoutumistekniikat hallussa, hän tietää synnytyksen kulusta jne, tukeminen on kätilöllekin kevyempää kun synnyttäjä ei panikoi.”

Kätilö

Marjaana Siivolan tutkimuksen mukaan 80% kätilöistä on sitä mieltä, ettei synnyttäjät valmistaudu riittävästi synnytykseen ja että tällä on vaikutuksia synnytyksen kulkuun.

Kätilöiden mielestä odottajien tulisi valmistautua synnytykseen nykyistä paremmin. Ja koska neuvolat eivät pääsääntöisesti tue kunnollista valmistautumista, niin synnyttäjän pitää itse ottaa vastuuta valmistautumisesta.

Nyt synnytykseen valmistautuminen on yhä enemmän odottajan itsensä vastuulla ja odottajan tulee etsiä itselleen valmennusta tai etsiä luotettavaa tietoa netistä.

Neuvolan perhevalmennukseen lisäksi on usein tarvetta käydä myös synnytykseen keskittyvä synnytysvalmennus. Perhevalmennuksessa harvoin on riittävästi aikaa perehtyä synnytyksen vaiheisiin, perusteisiin sekä lääkkeellisiin ja lääkkeettömiin kivunlievityksiin tai toimenpiteisiin. Nämä tiedot ovat kuitenkin tärkeitä tietää jo etukäteen ennen synnytystä.

Miten valmistautua synnytykseen: Opi synnytyksen perusteet

Synnytykseen kannattaa ehdottomasti valmistautua sillä, että oppii synnytyksen perusteet. Sinun pitäisi olla vähän kartalla synnytyksen vaiheista, tärkeimmistä hormoneista ja auttaa, jos tiedät synnytyksen kuusi tapaa edetä. Kohdunsuun aukeaminen on näistä vain yksi osa.

Lue: 7 asiaa, mitkä sinun pitää tietää synnytyksestä!

Synnytyksen perusteet ei lopulta ole rakettitiedettä vaan selkeä prosessi. Synnytyksen ABC:ssä perusteet on kerrottu selkeästi ja ytimekkäästi eikä sinun tarvitse olla kätilö ymmärtääksesi niitä.

Miten valmistautua synnytykseen: Kivunlievitysten miettiminen

Synnytykseen kannattaa valmistautua sillä, että ensin miettii miten muuten rentoutuu ja rauhoittuu. Mikä toimii sinulla rentoutumiseen?

Näitä menetelmiä kannattaa hyödyntää myös synnytyksessä. Kerro näistä myös kumppanille, niin hän osaa muistuttaa niistä sinua synnytyksen aikana. Kaikki tietoa meinaa aina unohtua, joten myös muistilistan kirjoittaminen on suotavaa.

Miten valmistautua synnytykseen: Fyysiset harjoitteet

Tiedollisen valmistautumisen lisäksi kannattaa valmistautua myös fyysisesti. Raskaus muuttaa oloa ja vähitellen useimpien pitää muokata liikkumistaan muuttuneeseen tilanteeseen. Yleensä kävely, uinti tai jooga ovat hyviä liikkumisen keinoja myös siellä loppuraskaudessa.

Kannattaa seurata oman alueen ilmoittelua ja liittyä odottajien ryhmiin. Siellä saa liikkumisen lisäksi myös yleensä henkistä hyvinvointia.

Miten valmistautua synnytykseen: Käy synnytysvalmennus

Synnytyksen ABC:n verkkovalmennus sisältää kaikki synnytysvalmennukselta vaaditut viralliset sisällöt ja paljon muutakin, joita voit kiinnostuksen mukaan valita luettavaksi.

Kurssilla opit mm.

  • Synnytyksen kulun (myös ne tärkeät vaiheet, joista ei muualla kerrota!).
  • Synnytyksen kulkuun vaikuttavat tekijät ja miten pystyt itse niihin vaikuttamaan.
  • Lääkkeettömät kivunlievitykset
  • Lääkkeellisen kivunlievitykset
  • Mihin synnytyksen vaiheeseen eri kivunlievitykset toimivat optimaalisesti
  • Sairaalan yleisimmät rutiinit: mitä siellä tapahtuu, kun menet sairaalaan ja mitä vauvan syntymän jälkeen.
  • Sairaalan yleisimmät erityistilanteet. Osa tilanteista toistuu useammin kuin toiset ja niistä on hyvä tietää etukäteen, niin ei säikähdä, vaikka joku yleisimmistä tilanteista tulisi vastaan. Silloin ei vielä ole mikään hätä vaan tilannetta seurataan tarkemmin.

Yli 75% ottaa epiduraalin joko suunnitellusti tai tilanteen muuttuessa (THL). Tämän vuoksi epiduraali käydään hyvin läpi ja saat vinkkejä, miten ehkäiset sivuvaikutuksia ja miten pystyt edelleen jatkamaan synnytyksen toimijana (ei kannata jäädä sänkyyn loppusynnytyksen ajaksi!). Lisäksi käydään läpi keisarileikkaus ja sen eri muodot. Yleensä leikkaukseenkin mennään rauhassa.

Käy synnytysvalmennus

Synnytyksen ABC:n tiedoilla pystyt valmistautumaan erilaisiin synnytyksiin. Ehkä toivot jotain tietynlaista synnytystä, mutta myös muihin tilanteisiin tulisi varautua edes pintapuolisesti. Tämän kurssin tietojen avulla ymmärrät muuttuvat tilanteet paremmin eikä tarvitse panikoida missä mennään.

Tervetuloa Synnytyksen ABC:n synnytysvalmennukseen!

Marjaana Siivola
Lamaze-synnytysvalmentaja

1 ajatus aiheesta “Miten valmistautua synnytykseen?”

  1. Paluuviite: Synnytysmeditaatio ja Synnytyksen ABC:n kimppakurssitarjous - Synnytyksen ABC

Kommentoi